Toukokuun 8.pv aamun valjetessa, nousimme bussiin, joka kuljetti meidät Vaasan lentokentälle ja sieltä edelleen sinivalkoisin siivin Helsingin kautta Irlantiin, Dubliniin.Siellä meitä odotti pirteä Sylvia oppaamme, jonka valtavasta Irlannin historiantietämyksestä aina nykypäivään saimme nauttia seuraavat kolme päivää. Lähdimme ajelemaan bussilla läpi ruuhkaisen kaupunkialueen. Irlannin asukasluku on 4,7 milj., josta n.530 000 asuu Dublinissa ja sen ympäristössä n. 50 km säteellä. Se on vilkas yliopistokaupunki, joten ruuhka on jokapäiväistä. Moottoritielle päästyämme matka alkoi taittua jouhevasti. Saimme nauttia kauniista vihreistä nurmista ja kauniisti kukkivista puista ja pensaista. Maastosta ja viheriöistä johtuen siellä on runsaasti mahtavia golf-kenttiä, jonne harrastajat tulevat kaukaakin golfaamaan. Ennen ensimmäistä pysähtymispaikkaamme ihana vihreys jatkui. Vuosituhanten aikana ihmiset ovat raivanneet käsin peltoja jopa vuorille ja reunustaneet ne siisteillä kiviaidoilla. Kiviaidat, vihreät niityt, valkoiset mustapäälampaat ja kauniisti kukkivat valkoiset orapihlajapensaat, keltaisena kukkivat raja-tai piikkipensaat sekä alppiruusupensaat ovat piirtyneinä huikean kauniina kuvina silmien eteen vieläkin. Ihania lampaita oli kaikkialla pelloilla ja vuorilla, pienistä karitsoista käppyräsarvisiin uroksiin. Ne viihtyvät ulkona ympäri vuoden. Irlannissa sanotaan olevan n. 3 milj. lammasta.
”It´s a long way to Tipperary”-laulua hyräillen ohitimme Tipperaryn kylän ja saavuimme lounaalle hienolle huoltoasemalle, jota on vain yksi maailmassa – Barack Obama Plazalle. Yli 20:llä Amerikan presidentillä on sukujuuret Irlannissa, mm. Kennedyllä, Clintonilla, Reaganilla ym. Meille tuli yllätyksenä, että myös Obaman sukujuuret vuosisatoja sitten on lähtöisin Irlannista, tästä kylästä. Tutustuimme ravintolan yläkerrassa presidenteistä kertovaan näyttelyyn.
Moherin kalliot olivat ensimmäinen näköalapaikka johon pysähdyttiin. Opas selosti tarkoin niitten tuhansien vuosien saatossa muodostuneen syntyhistorian. Lunnien ym.lintujen pesimisen kallioitten onkaloissa yms. Kalliot kohoavat meren pinnasta jopa n. 210 m ylöspäin. Alhaalla Atlantti pauhaa syvänsinisenä. Joka vuosi siellä käy kallioita ihailemassa n. milj. matkailijaa. Näköalat olivat kyllä huikeat. Alue oli muutenkin tosi hienosti laitettu asfaltteineen ja ”elämysportaineen”. Alueella oli tietenkin myös kahvio ja matkamuistomyymälä.
Matka jatkui kohti Galwayn kaupunkia, Euroopan läntisintä reunaa. Maisemat alkoivat muuttua vihreästä harmaaseen. Niityt eivät enää olleet niin täysin vihreitä vaan siellä alkoi olla siniheinämättäitä ja vuorilla kanervikkoja. Lampaita oli kuitenkin edelleen, myös lehmiä näkyi pelloilla paljon koko ajan ja hevosia, poneja ja aasejakin. Vähitellen maisema muuttui vielä kivisemmäksi ja karummaksi. Burrenin karut maisemat lumosivat omalla laillaan. Alkuun näytti ettei kivisessä maastossa kasva mitään, mutta tarkemmin katsottuna sieltä täältä pilkotti vihreää ruohoa ja pikkukukkiakin kivien raoista. Vuoret, joita oli silmänkantamattomiin olivat harmaita, kivisiä ja karuja. Ei voinut kuin huokailla ja ihmetellä tätä karuakin kauneutta. Illansuussa pääsimme sitten hotelliin, Galwayhin.
Heti pian saimme mennä illalliselle hotellin alakertaan. Ruoka maistui hyvin samoinkuin unikin sen jälkeen. Ei tarvinnut enää laskea lampaita, ne oli jo laskettu päivällä.
Aamiaisen jälkeen torstaina lähdimme tutustumaan Connemaran kansallispuistoon, joka on yksi Irlannin kuudesta kansallispuistosta. Se on suoaluetta, mutta päinvastoin kuin meillä, se ei ole märkää ja pehmeää vaan n. 3000h alue on vuoria ja turvesuota. Niissäkin maisemissa silmä lepäsi. Sen jälkeen vierailimme Joyce’s Country Sheep Dogs lammaskoirashowta katsomassa. Joe Joyce esitteli meille kuinka koulutettu lammaskoira hakee lammaskatraan vuorelta alas aitaukseen. Joyce kertoi elämästään siellä kuvankauniissaa maisemissa. Hän kasvattaa siellä n.300 mustapäälammasta ja kouluttaa lammaskoiria, joita sitten valmiiksi koulutettuina myy pääasiassa ulkomaille. Sylvia löysi meille tänäänkin mielenkiintoisen lounaspaikan.Ruokailimme Kylemore Abbeyn linnan puistomaisemissa Connemaran maaseudulla. Kylläisinä ja tyytyväisinä jatkoimme matkaa. Tiet täällä vuoristomaisemissa olivat, kapeita asfaltoituja serpentiiniteitä, ja niillä oli 100 km:n nopeusrajoitus.Vaarantunnetta lisäsi vielä, kun vastaantulijat porhalsivat ohi ”väärältä puolelta”. Taitava kuljettajamme osasi ohjata bussimme turvallisesti takaisin Galwayhin. Pienen kävely- ja kaupunkikierroksen jälkeen ilta oli vapaa omatoimiselle kaupunkiin tutustumiselle, ostoksille ja pubikierroksille. Pubeja Irlannissa on runsaasti, niistäkin opas kertoi tarinoita jos jonkinlaisia. Myös kuuluisaa irlantilaista musiikkia oli kuunneltavissa monissa pubeissa, jotka kyllä olivat täpötäynnä väkeä.
Perjantaina aamiaisen jälkeen jätettiin Galwayn yliopistokaupunki taakse, siellä oppaan kertoman mukaan on n. 60% asukkaista alle kolmekymmentävuotiaita ja se näkyikin kaupunkikuvassa. Matkalla Dubliniin käytiin tutustumassa Kilbegganin viskitislaamoon. Siellä paikallinen opas kertoi tislaamon historiasta tuhansien vuosien takaa. Kertoi hauskoja tarinoita ja tutustutti meidät viskyn (irlantilaisittain wiskyen) valmistuksen eri vaiheisiin, erilaisten pannujen ja patojen äärellä. Saimme myös maistella siellä nykyään pienimuotoisesti valmistettavaa wiskyä ja ostaa sitä ym. siihen liittyviä tuotteita. Lounaspaikkamme oli tänään vanhan, jykevän linnan tornissa. Annokset olivat isoja ja kaikki varmaan saivat vatsansa täyteen.
Dublinissa tehtiin vielä kaupunkikierros ja saimme todeta kuinka runsaasti siellä liikkui ihmisiä kaduilla. Seitsemän yliopiston kaupunkina, siellä on myös paljon nuoria ihmisiä. Guinnesin tehdas nähtiin myös Dublinissa, Sen tumman oluen valmistus on alkanut Irlannissa 1750 luvulla, mutta nykyään sitä valmistetaan kymmenissä muissa maissa. Sylvia kertoi taas paljon juttuja Guinnessin suvusta, muunmuassa heidän mittavasta hyväntekeväisyystyöstään. Sen jälkeen majoituimme hienoon hotelliin lähellä keskustaa. Illalla oli vuorossa Celtic Night, irlantilainen ilta. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi saimme nauttia perinteisestä irlantilaisesta musiikista ja tanssista. Irlantilainen bändi esitti hienoja balladeja ja solisti hauskuutti yleisöä mukavalla huumorillaan. Tanssijat tunnistivat liikunnallisen ryhmämme ja hakivat meistä yhden tanssiin. Esitys oli upea ja tunsimme kaikki ylpeyttä ”Illan Tähden” pärjäämisestä.
Hyvin nukutun yön ja runsaan aamiaisen jälkeen olikin sitten lähtö lentokentälle ja sieltä kohti kotomaata. Monella oli laukussa tai sormessa Irlannin tuliaisena Gladdagh Ring, hopeinen sormus, jossa on sydän, mikä merkitsee rakkautta, kädet- ystävyyttä ja kruunu- uskollisuutta. Irlannissa sellainen voi olla esim. kihla-tai vihkisormus, mutta sen voi antaa muistoksi myös lapselle tai isovanhempi lapsenlapselle jne.
Matka oli kyllä hintansa arvoinen ja enemmänkin, kun muistellaan niitä erilaisia, huikeita maisemia ja kaikkia tutustumiskohteita joihin saimme osallistua. Oppaamme Sylvia oli valtava tietopankki ja huolehti kaikki matkaanliittyvät asiat huolella ja bussikuski Fransis myös erittäin turvallinen kuljettaja. Ei voi muuta kuin sydämestään kiittää myös Ullaa matkanjärjestäjänä ja Matkatoimisto Saarikoskea hyvin järjestetystä matkasta. Kiitos myös kaikille mukanaolleille, on hienoa tutustua ruskalaisiin aina paremmin ja paremmin.
Kiitos kaikille, terveisin yksi matkalainen: Arja-Liisa Punkari ja ”copywriter” Ulla
Tässäs linkki valokuviin matkalta, jos alla olevat kuvat eivät näy:https://1drv.ms/f/s!ApIET4SJjif1qRhLpp97WP-MpM7d