Toimintakertomus 2019

Seinäjoen Seudun Ruskayhdistys ry
Toimintakertomus vuodelta 2019
Yleistä

Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 29. toimintavuosi.
Yhdistys kuuluu Suomen Ruskaliittoon, jonka puheenjohtajana on Pentti Kaukonen
Oulusta. Liitolla on jäsenyhdistyksiä ympäri maata 12. Suurin on Oulun yhdistys ja
hyvänä kakkosena Seinäjoen yhdistys. Toimintavuosi oli Ruskaliiton 45. vuosi.
Ruskaliitto on poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka ei tällä hetkellä saa mitään
avustuksia yhteiskunnalta. Liitto on jakanut avustuksia jäsenyhdistyksille, niiden
toiminnan aktiivisuuden ja jäsenmäärän perusteella. Liiton hallituksen yhtenä
jäsenenä on ollut Jorma Jouppila, varajäsenenä Raili Isotalo.
Seinäjoen Seudun Ruskayhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki, mutta jäseniä on
lähikunnista ja kauempaakin. Yhdistyksellä ei ole vakinaista ”kotipesää”, vaan
Elinkeinotalon Trahteeri on ollut kahvitilaisuuksien kokoontumispaikkana vielä
tarpeeksi suuri. Jäsenistöä on karttunut useampana vuonna ilahduttavan runsaasti.
Yhdistyksen pankki on Oma Säästöpankki, Seinäjoki.

Hallitus

Hallitukseen ovat kuuluneet puheenjohtaja Jorma Jouppila, varapuheenjohtaja Raili
Isotalo, varsinaisina jäseninä Jorma Olli, Kaisu Riihimäki, Marita Salo, Eino Mäkelä,
Sirkka Kuoppala ja Martti Ahopelto sekä varajäseninä Ulla Vuorenmaa, Taito
Ikonen, Risto Arola ja Väinö Pukkila. Hallitus valitsi sihteeriksi Kaisu Riihimäen
sekä rahastonhoitajaksi Jorma Ollin. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12
kertaa.

Edustukset

Ruskaliiton kokoukseen osallistuivat puheenjohtaja ja sihteeri yhdistyksemme
edustajina .
Yhdistyksen edustajana Seinäjoen Vanhusneuvostossa tämän valtuustokauden on
Jorma Jouppila varalla Kaisu Riihimäki ja Seinäjoen liikuntatoimen kokouksissa
Väinö Pukkila.

Toiminnantarkastus

Yhdistyksen toiminnantarkastajina ovat Aune Kujanpää ja Lilli Keski-Nisula sekä
varalla Marketta Paikkala ja Hilkka Tulisalo .

Jäsenistö

Toimintavuoden aikana yhdistykseemme liittyi 66 uutta jäsentä. Vuoden lopulla
jäsenmaksun maksaneita oli 360 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä oli 32

ja heidät on poistettu rekisteristä. Jäsenistöllämme on hyvin kattavasti sähköposti-
osoitteita, yli 300, mikä helpottaa ja nopeuttaa tiedottamista. Tiedotuslehtiämme

olivat Ilkka ja Epari. Jäsenistö on edelleen hyvin aktiivisesti osallistunut
tapahtumiimme vuoden aikana. Jäsenmaksu oli 15 euro/kalenterivuosi, josta
Ruskaliitolle oli maksettu 1€/jäsen. Yhdistys ei saa avustusta kaupungilta.

Varsinainen toiminta

Elinkeinotalon Trahteeriin on kokoontunut (n 100-130 osallistujaa) kuukauden 1.
maanantain kahvihetkeen. Näihin on usein saatu erilaista ohjelmaa, tietopaketteja ym.
ja aina infoa tulevasta. Viikottain toistuvina ovat olleet kävelyretki keskiviikkoisin
(10-25 osallistujaa) ja perjantaisin kuntosalivuorolla (20-25henkilöä), jossa
vertaisohjaajina ovat olleet Jorma Olli, Juhani Kujala, Rauno Koivunen sekä Eino
Mäkelä.
Kuukausittain on pyritty järjestämään mielenkiintoisia esityksiä, retki tai vastaavaa.
Tammikuussa kahvitilaisuudessa esiteltiin Muistiyhdistyksen toimintaa.
Helmikuussa kahvitilaisuudessa vieraili Järjestötalon edustaja. Vuosikokous
pidettiin 14.2 Elinkeinotalon Trahteerissa ja osallistujia oli 27
Maaliskuun kahvitilaisuudessa ei ollut esitelmöitsijää vaan yhteislaulua ja omaa
infoa. Elokuvateatteri Bio Marilynin Aino-elokuvassa oli n. 47 osallistujaa.
Kuun lopussa olimme hienolla Tarton matkalla ja näimme operetin Wieniläisverta,
sekä söimme hyvän illallisen erikoisessa ravintola Ruutikellarissa, 53 osallistujaa.
Huhtikuun kahvitilaisuudessa oli Ikäkeskuksen toiminnasta ja Sote-tilanteesta
kertomassa Anneli Saarinen.
Toukokuun alussa oli ikimuistettava matka Irlantiin josta varmaan jäi osallistujille,
43, mieleen mahtavat maisemat, tosi hyvä opas ja erinomaiset järjestelyt.
Lähialueella teimme loppukuussa mielenkiintoisen matkan, Kotiseutukierroksen,
kuudella kirkolla, osallistujia linja-autollinen, 60.
28.5 teimme perinteisen Joupiskan retken ja makkarat paistettiin Sirius-kodassa.
Kävelynä oli mukava ”lasten kierros” runoineen, osallistujia n. 80.
Elokuussa teimme keskiviikon kävelyn tilalla patikkaretken Paukanevalle.
Kävelijöitä kauniissa ilmassa oli n. 50. Kuvia kotisivuilla.
Kahvitilaisuudessa oli paljon osallistujia ja erityistä ohjelmaa ei järjestetty jäsenien

omien ”kuulumisten vaihtamisen” vuoksi.
Syyskuu, kahvitilaisuudessa piti Oma Sp:n lakimies mielenkiintoisen luennon mm.
edunvalvonnasta.
Kuun alussa oli ”Sokkomatka” joka suuntautui kiinnostaviin kohteisiin Nummijärven
Savanniin, Karvian Anne Mattilan taidekahvilaan ja Kankaanpään Pettu Eerikin
Hoviin. Osallistujia oli runsaasti, eli 115.
Lokakuu, kahvitilaisuudessa vieraili Järjestötalolta Anne Sironen. Hän kertoi talolla
toimivista eri järjestöistä ja niiden toiminnoista.
Marraskuu, kahvitilaisuudessa Törnävän apteekista proviisori piti hienon esitelmän
lääkkeiden saatavuuden vaikeudesta ja sähköisen reseptin uusista toiminnoista.
Kokkolan teatterissa katsoimme Niskavuoren nuori emäntä-näytelmän ja söimme
ravintola Kaarlessa hyvän lounaan. Osallistujia 50.
Joulukuun kahvitilaisuudessa joimme yhdistyksen tarjoamat joulutorttukahvit ja
lauloimme joululauluja.
Joulujuhla pidettiin ravintola Sorsanpesässä 184 jäsenelle. Meitä oli paljon ja
lämmin, ehkä vähän ahdas, mutta mukava tunnelma. Esiintyjinä olivat Nurmon
Pelimannit ja Ruskan jäsen Liisa Myllymäki esitti Joulumuiston.

Tässä on kooste vuoden 2019 toiminnasta.
Kiitos kaikille runsaasta osallistumisesta kaikissa tapahtumissa!